menen korvahuhteluun. Toivottavasti tämä on viimeinen kerta. Olen ravannut kaksi viikkoa korvahuuhtelussa ja aina vaan on korvakäytävä punottanut. Katsotaan miltä korva näyttää tänään.

Nuorimmalle tyttärelleni nousi korkea kuume maanantaina ja jouduttiin kuskaan lääkäriin ja angiina se oli. Lääkkeiden ottaminen on työlästä. Ajattelin että voisi kysästä sairaalassa että voisko ne vaihtaa tapletti muotoon kun nestemäinen ei mene niin ei mene alas. Oksentaa saman tien ulos ja silloin lääkkeen antamisestakaan ei ole mitään hyötyä.

Koululaisilla on vielä muutama päivä koulua ja syysloma voi alkaa. Hieman jännittää miten syysloma viikko menee laihduttamisen kannalta. Jääkaapilla kun saa olla huomattavasti useammin hakemassa lapsille ruokaa. Luulen että kyllä viikosta selviää ihan hyvin.

Puntari on mun mielestä näyttänyt ihan hyvää lukemaa. Ei minun puntarin mukaan näyttäs että olis pahemmin paino nousu suunnassakaan. Mieluummin laskussa. Vaikkakin eilen sorruin syömään lämmintä valkosipuli patonkia pienen palan.

Hieman minua jännittää uudelle konsultille meno mutta olen toiveikas että sieltä saa uutta puhtia..

Ja meillä sataa vettä, siitä huolimatta hyvää viikon jatkoa!