Kävin sitten eilen hierojalla ja voi miten ihanaa kun auttoi niin hyvin kipeisiin harteisiin, niskaan ja kipeisiin olkapäihin. Nyt on sitten niin hellänä paikat hieronnan jälkeen. Toivon mukaan ei mene jumiin hetkeen.

No eilen siirsin punnitus päiväni ensi viikon tiistaille. Tuo keskiviikon aika olisi mun mielestä ollut ehkä liian aikaista seuraavalle punnitukselle koska olin käynyt puntarilla perjantaina ja ei tuo keskiviikon aika olis muutenkaan oikein passannut. Mä alan uskoon et tuo meidän puntari on horo. Pudotusta ei taaskaan näköpiirissä. Toivotaan nyt kumminkin että paino olis seuraavaan punnitukseen mennessä edes hitusen tippunut. Voihan tietty vaikuttaa painooni tulossa olevat kuukautiset.

Sitten ikävänpää uutista: (Heikko hermoiset: Älkää lukeko) 

Meidän kissa odotti pentuja ja lauantai aamuna luultiin jo että kissa on penikoinut yön aikana jonnekkin kun maha oli hoikistunut kummasti. Mutta iltapäivällä kissa alkoi penikoida meidän terasille ulkona. Pennun jalat oli jo näkösällä kun emä lähti huiteleen kesken penikoimisen jonnekkin. Eilen aamulla kissa palas reissultaan ja huomattiin että pentu oli samassa pisteessä kuin lauantaina. Mieheni joutui kätilöksi ja vetämään pennun ulos. Oli pentu niin lujassa että oli kyllä täys työ että miehen voimilla pentu tuli ulos. Oli kyllä niin kamala mädän löyhkä.... Pakon syystä jouduttiin avamaan ulko oven ja siinä samassa emä luikki ulos ja sen koommin kissaa ei ole näkynyt. Toivoa täytyy että kissa on kunnossa ja palaa piakkoin kotiin. Tai on sitten pötkinyt ikuisille metsästysmaille.

Tsemppiä kaikille laihdutukseen!!